Joulun taloudellinen merkitys Lapille

Joulun taloudellinen merkitys Lapille

Posted by on loka 12, 2018 in Joki

Joululla on valtava taloudellinen merkitys. Säännöllisenä ja suosittuna perinteenä se antaa tilaa ideoille ja innovaatioille vuodenaikana, jolloin ihmiset kuluttavat rahaa. Uusia liiketoimintoja ja ammatteja on syntynyt juhlien järjestäjille, koristelupalveluille ja teemapuistoille. Tavanomaisten juhlanäkymien taustalla on myös käynnissä runsaasti taloudellista toimintaa, koska joulu ei ole pelkkää ostosten tekemistä, vaan kyseessä on koko kokemus joulusta.

Joulupukin merkitys yhtälössä

Osa tästä kokemuksesta on tietenkin Joulupukki, joka itsessään on poikkeuksellinen menestystarina markkinoinnin maailmassa. Joulun kuluttaminen alkaa aiemmin joka vuosi, ja Joulupukin kuvaa käytetään kaikkialla tehostamaan markkinointia, myyntiä ja juhlakauden tunnelmaa. Eikä kyseessä ole pelkkä kuva, vaan haluamme nähdä hänet myös henkilökohtaisesti. Tästä syystä hänen kotinsa on mallinnettu joulun aikaan joka puolelle, jotta lapset voivat pyytää häneltä lahjoja ostoskeskuksissa, liikkeissä ja talvisissa teemapuistoissa.

Ihmiset ovat jopa halukkaita matkustamaan huomattavia välimatkoja tavatakseen Joulupukin hänen ”oikeassa” kodissaan. Juhlamieliset turistit täyttävät lentokoneita kohti Pohjois-Suomea päästäkseen nauttimaan Joulupukin kohtaamisen taiasta autenttisessa ympäristössä lumen, jään ja porojen keskelle.

Tällä ilmiöllä on vaikutuksia Enontekiöön, pieneen, syrjäiseen ja harvaan asuttuun kuntan noin 300 km pohjoiseen Rovaniemestä, Lapin pääkaupungista. Enontekiön sanotaan olevaan oikeaa Lappia, ja se eroaa maantieteellisesti ja maisemallisesti muusta ulkomaalaisten turistien tuntemasta Suomesta erityisen pitkien ja lumisten talviensa ansiosta. Enontekiö ei ole yhteydessä Suomen rautatieverkostoon, mutta siellä on ollut oma lentokenttä vuodesta 1980 lähtien.

Pohjoisen sijaintinsa ansiosta Enontekiöllä on varhaisen ensilumen etu, mutta alueen majoituskapasiteetti ei mahdollista kasvua. Kuitenkin sen pieni koko ja fakta, että se sijaitsee kaukana laskettelukeskuksista ja turistialueista, tekevät kenties kokemuksesta rauhallisemman ja vielä autenttisemman.

Joulupukki

Joulupukki

Ja yhden kuukauden ajan joka vuosi ihmiset ja organisaatiot yhdistävät voimansa luodakseen kokemuksen turisteille, jotka matkustavat kaukaa kokemaan autenttisen joulun. Tämä kulminoituu useiden erilaisten yhtiöiden ja yrittäjien, matkatoimistojen ja turistilautakuntien yhteisenä työnä. Joten kuinka kaikki tämä työ materialisoituu?

Vietin muutama vuosi sitten viikon hieman ennen joulua Lapissa vuokraamassani mökissä Levillä. Joulun odotus oli satumaista aikaa. Öisin näin revontulia ja päivisin kävin muun muassa porovaljakkoajelulla ja laskettelemassa. Hiihtokeskuksessa pääsin nauttimaan after ski -tunnelmasta rentoutumalla baarissa ja yökerhon Blackjack-pöydässä. Joinain päivinä pakkanen kipusi jopa -30° C lukemiin, jolloin jätin laskettelun väliin ja jäin vuokramökkiini istumaan takkatulen ääreen. After skin ja pelipöydässä istumisen sijasta join kuumaa kaakaota ja pelasin netissä PokerStars Casinolla nauttien samalla ikkunasta avautuvasta talvisesta maisemasta.

Joulupukin oikea kotipaikka

Joulupukin ulkoasusta, Coca Cola -mainosten myötä popularisoidusta punaisesta nutusta ja mustista saappaista, hänen maantieteelliseen alkuperäänsä ja kotiinsa on kiistelty pitkään. Ehdokkaina jälkimmäiseen ovat olleet niin Pohjoisnapa, Grönlanti kuin Lappikin. Lapin väitetty Joulupukin kotipaikka on kuitenkin melko tuore idea, vain muutama vuosikymmen sitten kukaan ei ajatellut, että tällä osalla Suomea olisi mitään tekemistä Joulupukin kanssa. Nykyään se on yksi kärkikohteista ympäri maailmaa tuleville turisteille, jotka haluavat vierailla Joulupukin kodissa.

Joulupukin suosituksi noussut kotipaikka modernissa joulutarinassa sai alkunsa vuonna 1927, kun itseään Joulupukin hyväksi ystäväksi nimittänyt Markus-setä, suomalaisille lapsille suunnatun radio-ohjelman isäntä, paljasti, että Joulupukin salainen koti sijaitsee Korvatunturilla lähellä Suomen ja Venäjän välistä rajaa. Suojellakseen todellista piilopaikkaansa, Joulupukki alkoi ottaa vastaan vieraita läheisellä Rovaniemellä, jonne syntyi lopulta Joulupukin kylä Lapin pääkaupunkiin ja Joulupukin viralliseen kotikaupunkiin.

Vuonna 1950 Joulupukin kylään rakennettiin erikoismökki harvinaislaatuista vierasta varten, Yhdysvaltojen aiemmalle presidentin puolisolle Eleanor Rooseveltille. Tämän vierailun saama huomio ja julkisuus merkitsivät tärkeää vaihetta suomalaisen turismin rakentamiselle Joulupukkiin ja joulun aikaan nojaten.

Lappiin lennetään koko ajan enemmän

Joulupäivänä vuonna 1984 ensimmäinen Concorde-lento Isosta-Britanniasta laskeutui Rovaniemelle mukanaan noin sata brittituristia, joka olivat lähteneet päivämatkalle tapaamaan Joulupukkia. Tämä monumentaalinen päivä tarkoitti alkusysäystä joulun charter-lennoille Suomen Lappiin. Lentoja on jatkettu sittemmin ja niiden määrä on noussut joka vuosi ja levinnyt myös muihin naapurikuntiin kuten Enontekiölle.

Itse asiassa turismi on Enontekiölle tärkein taloudellisen toiminnan lähde, ja jouluaika on siinä tärkeässä roolissa. Kunnan lentokenttä on harvoin auki jouluajan ulkopuolella ja vuonna 2017 kentällä nähtiin lähes 25 tuhatta ulkomaalaista matkustajaa ja vain alle 800 kotimaista matkaajaa. Lentokentän lisäksi myytin kääntäminen materiaaliseksi markkinaksi vaatii mielikuvitusta, neuvottelua, ehdotuksia, keskustelua ja sopimusten tekemistä useiden eri yritysten kesken.

Safarimatkanjärjestäjät palkkaavat retkioppaita ja tonttuja. Tonttuna toimiminen tarjoaa mahdollisuuden ansaita ylimääräistä rahaa joulun aikaan esimerkiksi opiskelijoille, mutta työ on raskasta, koska tontut joutuvat ottamaan vieraita vastaan toisinaan jäätävissä pakkaslukemissa ulkona seisten, mutta työ on myös hyvin palkitsevaa, koska ihmiset ovat onnellisia päästessään tapaamaan Joulupukkia. Koska paikalle saapuu valtavasti brittituristeja, myös Joulupukkia esittävät henkilöt on usein palkattu Isosta-Britanniasta, koska he tuntevat kulttuurilliset erikoisuudet ja lelutrendit.

Joulun taikaa

Joulun taikaa

Joulun taikaa on luomassa useita yrittäjiä

Spektaakkelin luomiseen osallistuvat myös muut yrittäjät, kuten poro- ja husky-yrittäjät, moottorikelkkojen vuokraajat ja kuljettajat sekä lumilinnojen rakentajat. Todellisen jouluhengen luominen vaatii hyvin laajalti erilaisten resurssien ja taitojen yhteen tuomista.

Jotkut elementit myytistä ovat tietenkin helpompia hankkia kuin muut, esimerkiksi lunta, kylmyyttä ja mökki keskellä metsää verrattuna lentäviin poroihin. Myytti muuttuu todellisuudeksi, myytin yksityiskohdat muuttuvat taloudellisiksi tosiasioiksi ja lopputulos on todella taianomainen joulu, kunhan olosuhteet ovat vain kunnossa.

Yksi syy Lapin asemalle ideaalisena kohteena jouluturismille on lumisten maisemien varmuus. Mutta luonto ei anna takuita. Epätavallisen lämpimän kelin jälkeen vuonna 2018 Lapissa oli ongelmia lumen puutteen kanssa. Valitettavasti joulun siirtäminen tammikuulle ei ole mahdollista, joten joka vuosi on pidettävä sormia ristissä, että lunta sataa jouluun mennessä riittävästi. Mutta olipa sää millainen hyvänsä, Joulupukki ja hänen poronsa ovat paikalla luomassa taianomaista joulun tunnelmaa, eikä joulua ole koskaan peruutettu Lapissa.