Kestävänkehityksen turismi – Osa 1

Kestävänkehityksen turismi – Osa 1

Posted by on touko 10, 2018 in Joki

Turismi on yksi maailman nopeiden kasvavista teollisuus muodoista, ja lisääntyvissä määrin monen maan pääkansantuoton lähde. Turismi takaa töitä monilla alueilla joissa ne muuten saattaisivat olla vähissä, ja tätä kautta toimeentuloja myös köyhemmille väestönosille. Turismi saattaa kuitenkin myös aiheuttaa ongelmia alueilla, paikalliset saattavat joutua muuttamaan pois paremmilta alueilta matkailukeskusten tieltä, paikalliset kulttuurit saatetaan halventaa turismin käyttöön, muut teollisuuden alat kadota alueilta, johtaen ekonomiseen riippuvuuteen turismista ja luonnon alueiden tuhoutumista liiallisen turistimäärän vieraillessa alueella.

Kestävänkehityksen periaatteiden mukaan tehtävässä matkailussa maailman turismia yritetään muuttaa suuntaan jossa turistina maailman kohteissa käymien aiheuttaa vaan hyödyllisiä muutoksia ympäristölle, paikalliselle väestölle sekä alueen ekonomialle. Usein turismi keskukset ovat ei-paikallisten omistuksessa, ja niiden kehitys ei ota huomioon sen vaikutusta alueen väestölle. Kestävänkehityksen mukaan on suositeltavaa että jokaisen turismin edistämisprojektin lautakunnassa olisi esillä paikallinen väestö, jotta heidän näkökantansa pääsee myös esille. Paikalliset hallitukset voivat myös asettaa aluesuunnittelu- ja kehitys säännöksiä jotka estävät liikakäytön ja paikallisten huomioimatta jättämisen. Hallitusten tulisi myös ottaa käyttöön minimipalkka vaatimukset. Useat valtiot myös laskuttavat turismi veroja suoraan yrittäjiltä, näistä kerätyt varat usein käytetään ympäristön ylläpitoon ja paikallisen väestön toimeentulon ja koulutuksentason kohottamiseen, sekä traditionalisten taide ja kulttuurimuotojen tukemiseen.

Kestävänkehityksen turismi – Osa 1

Kestävän kehityksen matkustaminen

Kestävänkehityksen turismiin sidoksissa on kestävänkehityksen matkustamisen käsite, jonka kautta yritetään ratkaista laaja-alaisen matkustuksen vaikutus maapalloon. Matkustaminen, varsinkin kaukaisien kohteiden välillä, käyttää huomattavan määrän uusiutumattomia fossiiliperäisiä luonnonvaroja. Matkustamisen haittavaikutuksia voi kukin vähentää pienillä teoilla, kevyempi matkalaukku tuo lentokoneeseen vähemmän painoa, ja auttaa polttoaineen kulutuksen vähentämisessä. Shuttle bussi -palveluiden, julkisten kulkuvälineiden sekä taksien käyttö lentokentältä hotellille myös vähentää polttoaineen kulutusta. Lähempänä sijaitsevat lomakohteet ovat luonnolle vähemmän rasittavia kuin maailman toiselle puolelle lentämien, ja loma kohteessa pyörällä tai kävellen kulkeminen auttaa luonnon säästämisessä. Tämän periaatteen mukaan lentoyhtiöille asetetaan myös veroja joiden tuotot ohjataan kasvihuoneilmiön vähentämiseen.

Ekoturismi

Ekoturismi on suosittu kestävänkehityksen suuntaus jossa matkustajat suuntaavat nimenomaan luonnonkohteisiin. Ekoturismikohteiden ylläpitäjät tekevät bisnestoimintaansa kestävän kehityksen perusaatteita noudattaen, usein kohteissa vieraillun kuuluu myös ympäristökasvatuksen antaminen vierailijoille. Luonto on matkailun keskipisteessä, ja se koetaan sen ominaispiirteitä muuttamatta. Ekoturisti matkustaa suhteellisen luonnollisessa tilassa oleville alueille, ihaillakseen alueen luontoa ja ottaakseen oppia sen eläimistä, kasveista, historiasta ja kulttuurista. Suosittuja ekoturismi kohteita löytyy joka puolelta maailmaa, mutta useat matkustavat varsinkin Keski-, ja Etelä-Amerikkaan, Kanadaan, Amerikkaan ja Australiaan. Ekoturismi Afrikassa on noussut viime vuosina, ja useat perinteiset safari puistot ovat muuttaneet palveluitaan ekologiseen suuntaan. Valtioiden, kuten Kenian ja Botswanan, hallitukset rajoittavat vuosittaista turistien määrää, vierailun jalanjäljen pienentämiseksi, ja asettavat vaatimuksia turismiyrittäjille, joiden tarkoituksena on vähentää bisnesten luonnolle asettamia rasituksia. Useissa matkakohteissa ekoturistit voivat myös osallistua vapaaehtoisina luonnonsuojeluun ja ylläpitoon. Matkailijat voivat joko osallistua luomufarmin työntekoon, auttaa vauva kilpikonnia pääsemään turvallisesti mereen, tai siivota roskia luonnonkohteista. Yksi suosittu ekoturismin kohde ovat maailman sademetsät. Esimerkiksi Ruandassa turismi on luultavasti pelastanut maan gorilla kannan sukupuutolta. Ennen alueen muuntumista ekoturismi kohteeksi, maanviljelijät sekä salametsästäjät tappoivat alueen gorilloita bush meat -lihaksi. Bush meat on arvostettua kaupunkien varakkaimmissa väestöissä, ja gorillat takasivat suuren kokonsa vuoksi metsästäjälle hyvän toimeentulon per tapettu eläin.  Näinä päivinä suuri osa alueelle tulevista turisteista vierailee Dian Fossey:n perustamassa Parc de Volcans luonnonpuistossa, jossa he saavat tilaisuuden nähdä gorillan lähietäisyydeltä. Puistossa vierailu maksaa $170 per päivä, ja tämän toimeentulon avulla Ruandan hallitus on pystynyt aloittamaan salametsästyksen vastaiset joukot, ja palkkaamaan paikallisia maanviljelijöitä töihin jotka vähentävät heidän tarvettaan tappaa uhanalaisia eläimiä.