Lapin sää ja valo

Lapin sää ja valo

Posted by on joulu 17, 2019 in Joki

Usein ajatellaan, että Lappi on vain loputonta tunturia, lunta ja pimeyttä. Toki se on sitäkin pitkän aikaa vuodesta, mutta itse asiassa sen muuttuva luonto on paljon enemmän kuin vain etelän neljä vuodenaikaa. Lapissa puhutaankin kahdeksasta vuodenajasta, joista jokainen tarjoaa hieman erilaiset sääolosuhteet samalla kun valon määrä niissä vaihtelee myös paljon. Lapissa eletään äärimmäisestä pimeydestä täyteen valoon ja kaikkea siltä väliltä.

Kahdeksan vuodenaikaa

Lapissa sanotaan olevan kahdeksan vuodenaikaa. Tämä kierto alkaa pakkastalvesta. Pakkastalvi on sitä kylmintä aikaa, jolloin maa täyttyy valkeasta lumesta, lämpötila laskee hyvin alhaiseksi ja revontulet loistavat taivaalla tuoden lisää väriloistoa. Pimeys on yhtäjaksoista, mutta valkea lumi antaa mukavasti valoa. Lapin kansa tykkääkin hakea lämpöä toisistaan tänä aikana ja yhteiset kokoontumiset ovat suosittuja.

Kevät on jaettu kahteen eri aikaan, hankikantokevääseen ja jäidenlähtökevääseen. Hankikantokevään aikaan maalis- huhtikuussa päivät alkavat olla valoisampia, vaikka yöt ovatkin vielä kylmiä ja pimeitä. Kaunis ilma kutsuu ulos liikkumaan ja aika onkin erinomaista ulkona liikkuvalle. Jäidenlähtökevät herättelee luontoa pikkuhiljaa hereille kylmän talven jäljiltä. Lunta on vielä runsaasti maassa, mutta se sulaa pian ja erilaiset kasvit alkavat ilmestyä esiin sen alta.

Keskiyönaurinko on aikaa, jolloin aurinko ei koskaan laske. Se tarjoaa valoa 24 tuntia vuorokaudessa toukokuusta heinäkuuhun asti. Tällöin luonto on täydessä loistossaan. Ihmiset, eläimet ja kasvit imevät kaikki tätä valoa sisäänsä koko vuoden tarpeisiin.

Kesää seuraa ensin sadonkorjuun ja sen jälkeen ruskan syksy. Sadonkorjuun aika on mukavaa siirtymistä kesästä syksyyn. Valoa riittää vielä hyvin, vaikka illat alkavat pikkuhiljaa hämärtyä. Ruskan aika on todella upeaa aikaa Lapissa. Se kutsuukin paikalle paljon vierailijoita ihastelemaan sen uskomatonta väriloistoa. Päivä kuitenkin lyhenee kovaa vauhtia ja talveen valmistautuminen alkaa.

Ensilumen aikaan on jo selvästi kylmempää ja talvi tekee todella tuloaan. Ensilumi sulaa usein pois Lapissakin, mutta tulee pian sen jälkeen jäädäkseen. Itse loskan ja likaisen lumen aika on Lapissa paljon lyhyempi kuin etelässä, riippuen tietenkin jonkun verran vuodestakin. Maa alkaa jäätyä ja on aika kerätä voimia ja valmistautua tulevaa kylmää talvea varten.

Joulukaamos päättää Lapissa vuoden kierron. Se on rauhoittumisen aikaa ja siitä alkaa muutaman kuukauden pimeys. Joulukaamoksen aikaan ihmiset keräävät voimia kylmää aikaa varten. Eläimet ja luonto valmistautuu parhaansa mukaan talven lepoon. Valkoinen lumipeite peittää maan ja tekee kaikesta kauniin valkoista. Elämä hiljenee ja rauhoittuu.

Lapissa ei välttämättä ole sen kylmempää kuin muuallakaan. Nykyään ilmasto vaihtelee hyvin paljon. Yleisesti Lapin talvi kuitenkin saapuu aikaisemmin kuin etelässä. Talvi on kaikesta lämmöstä huolimatta edelleen alkanut hyvissä ajoin ja ensilumi on maassa jo varmasti marraskuussa. Lapissa ei lumettomasta talvesta tarvitse huolehtia. On kuitenkin nähtävissä jonkun verran ilmaston lämpenemistä, joka on myös joinain vuosina hieman lyhentänyt Lapin talvea.

Kesä on todella upeaa aikaa, sillä silloin on aina valoisaa. Se on mielenkiintoinen luonnon näytelmä mitä ei pääse kokemaan läheskään samalla tavalla muualla Suomessa tai Pohjoismaissa. Kesän lämpötilat vaihtelevat paljon ja aivan etelän lukemiin harvemmin päästään, mutta yli 25 asteen lämpötilat eivät nekään ole enää harvinaisia Lapissa.

On mielenkiintoista nähdä, miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan Lapin sääolosuhteisiin. Toisinaan lumettomuus on vaikuttanut myös turismiin, sillä lumentulo on voinut viivästyä viime vuosina ja lumi on kuitenkin monelle turistille se pääsyy vierailla Lapissa. Mutta toistaiseksi mitään merkittävän hälyttävää ilmastonmuutosta ei Lapissa ole vielä havaittavissa.