Saamelaiset ja saamelaiskulttuuri – Osa 1

Saamelaiset ja saamelaiskulttuuri – Osa 1

Posted by on tammi 20, 2018 in Joki

Saamelaisten asuttama alue on pohjoissaameksi Sápmi, suomeksi Saamenmaa. Se kattaa Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisosat sekä Kuolan niemimaan. Saamenmaalla on oma kansainvälisesti tunnistettu lippunsa, joka nousee tankoon juhlapäivinä kautta alueen. Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä osa Sodankylän kunnasta kuuluvat Suomen saamelaisalueeseen. Tosin näinä päivinä yli puolet Suomen saamelaisista asuu tämän alueen ulkopuolella.

Perinteisiä saamelaiselinkeinoja ovat olleet poronhoito, kalastus ja metsästys sekä käsityöt. Poronhoito sai alkunsa kun saamelaiset kesyttivät tunturipeuria, joita käytettiin kuljetusavuksi, maidon- ja nahantuotantoon. Suurporonhoitoon, joka keskittyy lihantuotantoon, siirryttiin 1800-luvulla. Näinä päivinä Suomesta löytyy myös ei saamelaisia poronhoidon harjoittajia, kun taas Ruotsissa ja Norjassa poronhoito on saamelaisten yksinoikeus. Muinaiset saamelaiset vaelsivat porojen perässä, ja kota tai goathi oli tyypillinen asunto. Kota on kartion muotoinen, puupylväiden varaan pystytetty laavuntyyppinen asunto. Kodan kuori vaihteli nahasta eri luonnon materiaaleihin. Kota kulki perheen mukana poroja seuratessa, ja oli helppo pystyttää kun lauma pysähtyi. Nykypäivänä saamelaiset asuvat valtaväestön tapaan kiinteissä taloissa. Saamelaiskäräjät valitaan Suomessa vaaleilla joka neljäs vuosi ja ne valvovat Suomen saamelaisten asioita. Saamelaiskäräjillä ei kuitenkaan ole päätäntä valtaa, ne voivat vaan neuvoa suomalaisviranomaisia  saamelaisia koskevissa asioissa.

Saamelaisuuden määritelmä

Saamelaiset ovat Euroopan alueen ainoa alkuperäiskansaksi tunnustettu kansa, ja riippuen minkä maan määritelmän mukaan mennään, vähemmistöön kuulu edustajia 50,000 ja 100,000 välillä. Saamelaisuuden määritelmä vaihtelee maiden välillä, ja tällä hetkellä valtaväestön hallitus kussakin maassa päättää mitkä kriteerit henkilön tulee täyttää jotta heidät luokitellaan etniseksi saamelaiseksi. Esimerkiksi Norjassa saamelaisen käsite on laajempi kuin Suomessa.  Saamelaiskäräjät ovat vaatineet omavastuuta kansansa määrittelemisessä, mutta vielä he eivät ole sitä saaneet. Suomessa virallisesti saamelaiseksi määritellään jokainen henkilö joka pitää itseään saamelaisena, kunhan hän täyttää tietyt ehdot; Hän itse, tai yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmista oppi saamenkielen ensimmäisenä kielenä. Henkilön tulee myös olla tunturi-, metsä-, kalastajalappalaisen jälkeläinen, tai hänellä on vanhempi joka on merkitty, tai olisi voitu merkitä, äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa. Suomessa puhutaan kolmea toisistaan poikkeavaa saamenkieltä. Yleisimmin puhuttu on pohjoissaame. Inarin- ja koltansaami ovat erittäin uhanalaisia, sillä puhujien määrä on nykyään vähäinen. Peruskouluissa saamenkieltä on opetettu 1970 luvilta lähtien. Peruskoululain mukaan kotiseutu alueella asuvien, kieltä osaavien oppilaiden peruskoulu opetuksesta suurin osa tulisi tapahtua saamenkielellä. Aineesta riippuen opiskelua voi myös jatkaa saameksi yläaste-, lukio- ja jopa yliopistotasolla.

Saamelaisuuden määritelmä

Saamelaisten historia

Muinaiset saamelaiset elivät suoraan luonnosta ja olivat metsästäjä kerääjiä. Suuri osa historiasta oli suullista, ja kirjallisia lähteitä on hyvin vähän, joten on vaikea tietää mitä kautta saamelaiset päätyivät Euroopan pohjoisalueille, mutta geneettisesti kansalla on enemmän yhteistä baskien, kuin esimerkiksi itänaapureiden kanssa. He ovat geneettisesti erillään myös lähinaapureistaan kuten suomalaisista, ruotsalaisista ja norjalaisista. Viikinki aikoina alkaa viittauksia saamelaisiin löytyä muiden kansojen kirjallisuudesta. Saamelainen muinaiskulttuuri on luontoperäistä ja animalistista, joka edelleen heijastaa saamelaiseen nykykulttuurin, vaikka vanha uskonto onkin kuollut. Nykypäivänä suurin osa saamelaisista on kristittyjä, varsinkin lestadiolaisuus on suosittua saamelaisperheiden keskuudessa. Lestadiolainen herätysliike syntyi Lapissa vastapainoksi valtakirkolle, ja sen perustaneen pappi Lars Levi Laestadiuksen äiti oli saamelainen. Kansallinen herääminen saamelaisten keskuudessa tapahtui toisen maailmansodan jälkeen. Maailman laajuisesti oli vallalla ajatus että vähemmistö kansojen tulisi sulautua valtaväestön elämän tapoihin, ja vain vanhoista tavoista luopuminen ja täysassimilaatio takaisi heille ihmisarvoisen elämän. Tämä aiheutti vasta tuulta saamelaisissa, ja kansallisen heräämisen myötä ensimmäinen saamelaiskonferenssi järjestettiin 1953. Saamelaisilla on oma kansallispäivänsä 6. helmikuuta, jolla juhlistetaan ensimmäistä yleissaamelaista kokousta joka järjestettiin 1917. Saamelaisten yhdentymisen katsotaan alkaneen tänä päivänä.