Saamelaiset ja saamelaiskulttuuri – Osa 3

Saamelaiset ja saamelaiskulttuuri – Osa 3

Posted by on helmi 14, 2018 in Joki

Ennen kristinuskon leviämistä, saamelaiset harjoittivat muinaisuskontojaan jotka olivat paljolti luontoperäisiä. Eläimistä karhulla, porolla ja sudella on tärkeä asema mytologiassa. Suuri osa muinaisuskontoa oli luottaminen merkkeihin luonnossa, ja riittien suorittaminen näiden enteiden ilmituomiseksi. Shamaani ja noitarumpu olivat tärkeässä osassa tämän tiedon etsimisessä. Muinaiset saamelaiset uskoivat että kaikilla elävillä olennoilla oli sielu. Eläimiä tapettiin tarpeeseen, mutta mukana oli tabuja ja tapon piti tapahtua eläintä kunnioitettavasti. Eläimistä saamelaisille pyhin oli karhu, jolla ajateltiin olevan suullinen sopimus ihmisen kanssa. Ihminen kunnioitti karhua sen eläessä ja kaadon jälkeen, karhu ei vuorostaan tappanut ihmistä. Jos karhu irtisanoi sopimuksen, ihmisellä oli oikeus karhun epäkunnioittamiseen ja tappoon. Karhupeijaiset olivat kulttinäytelmä rituaaleineen, kaadon aikana ja sen jälkeen eläintä juhlittiin ja sen liha syötiin. Lopulta karhu haudattiin, luut oikeassa järjestyksessä. Tämä takasi karhun uudelleen synnyn. Tosin jos kaadettu karhu oli tappanut ihmisen sitä ei kunnioitettu tällä  tavalla, ja uudelleen syntymä estettiin leikkaamalla etukäpälä irti ja laittamalla se eri hautaan.

Muinaisusko

Tärkeitä muinaissaamelaisille olivat luonnonjumalat kuten ukkosen- ja auringon henkilöitymät. Läntiset saamelaiset palvoivat myös ylintä jumalaa Radienia, joka oli kaiken maallisen toiminnan yläpuolelle asettuva abstrakti jumaluus. Uskonnossa oli paljon lainaelementtejä kristinuskosta sekä skandinaavisista ja suomen luonnonuskonnoista. Tiettyjä jumalia saivat palvoa vain miehet, ja naisilla oli omat áhkká jumalansa. Näillä jumalilla oli päärooli suvunjatkamisessa, ja heitä palvottiin kodan naisten vyöhykkeellä. Kansanuskossa oli myös tärkeä sija maahisilla. Nämä kuvattiin idealistisina ihmisen kaltaisina olentoina, jotka kuitenkin olivat kauniimpia ja rikkaampia, vähän kuten Tolkienin haltijat. Muinaissaamelaiset palvoivat ja toivat uhrilahjoja luonnon alttareille, seidoille.  Seitana toimi usein erikoisemman näköinen kallio tai kivi kasa. Seitana saattoi myös toimia mukana kuljetettavan kokoinen kivi. Puuseidat olivat kantoja tai kuolleita puita, usein muotoiltu palvojien toimesta, mutta nämä olivat kiviseitoja harvinaisempia. Tiettyä seitaa palvoi yleensä perhekunta, joskus suurempi väestönosa  esimerkiksi koko siidan eli lapinkylän asukaskunta. Uhrilahjoina seidoille laitettiin lihaa, kalaa tai eläimen verta. Nämä lahjat takasivat onnea elinkeinon harjoittamisessa.

Muinaisusko

Lapinnoita

Saamelaisyhteisössä tärkeässä asemassa pidettiin šamaania eli lapinnoitaa. Lapinnoita pystyi luomaan kontakteja maan alla sijaitsevaan tuonpuoleiseen sáiva henkien avulla. Osa apuhengistä oli eläinhahmoisia, joiden muodossa noita pystyi liikkumaan sielunmatkalla. Noidaksi hakeuduttiin nuorena, sillä saamelaiset uskoivat että mitkään ruumiilliset rapistuneisuudet, kuten puuttuvat hampaat estivät noidaksi tulon. Kutsu tehtävään tuli hengiltä, jonka jälkeen kokelas hakeutui kokeneen lapinnoidan oppiin. Lapinnoidan yleisin toimenkuva oli sairaiden parantaminen. Minkään yhteisössä tapahtuvan kriisin, kuten sairauden, ei katsottu olevan yksilöllinen vaan koko yhteisöön kohdistuva uhka. Vakavat sairaudet aiheutuivat henkien ryöstäessä sairastajan sielun, usein uskottiin kyseessä olevan sukulaisen joka kaipasi sairastajaa. Lapinnoidan tehtävä oli hakea kadotettu sielu, ja palauttaa se oikealle omistajalleen. Lievemmät sairastapaukset noita hoiti yrteillä ja niitä tukevilla loitsuilla. Toinen tärkeä tehtävä oli tulevaisuuden ennustaminen yhteisölle tärkeissä asioissa kuten avio-, lapsi- ja metsästysonnessa. Useat lapinnoidan töistä tapahtuivat transsitilassa, joka saavutettiin pääasiassa monotoonisen rummutuksen ja laulamisen kautta. Lisäpotkua tilalle saatiin silloin tällöin lipeästä, akvaviitista tai kärpässienistä. Transsitilan saavuttamiseen ja tulevien asioiden ennustamiseen noita käytti myös noitarumpua. Saamelainen noitarumpu on kuvitettu symboleilla jotka kuvastavat tuonpuoleista, maanpäällistä ja jumalten maailmaa. Rummun rakenne ja kuvitus riippuu alueesta missä se on valmistettu, päreestä taivuteltua kehärunkoa käytettiin lännessä. Keskialueen saamelaiset käyttivät usein maljarumpua, jossa rummunkalvo oli pingotettu mäntypahkasta koverretun maljan päälle. Itäisillä alueilla käytettiin kulmakehärumpua.  Rummun lisäksi lapinnoidan työkalupakkiin kuului poronluusta valmistettu vasara ja arpa, pieni rumpukalvolla liikuteltava esine.